Katon itteäni peiliin vessassa, oon juonu muutaman juoman ja lasin viiniä. Oven ulkopuolella soi musiikkia ja kuuluu ihmisten puheensorinaa.
Oon kavereiden ja ystävien ympäröimänä mun tupareissa. Osa ei tietenkään päässyt, yks on vaihdossa ja toinen tulee Rovaniemeltä vasta ens viikolla, kolmannella on koulua ja töitä Tampereella. Nää on vaan aikuiselämän realiteetteja. Kuitenkin en oikeen voisi olla tässä vaiheessa elämää kiitollisempi. Täytän toukokuun lopussa 23, mulla on kavereita ja ystäviä ympärillä joihin voin luottaa, perhe joka pitää huolta ja asunto jota voin nykyään sanoa kodiksi.
Koti on ollut konsepti jota en oo tuntenut moneen vuoteen. Oon kans kirjottanu siitä paljon. Tiesin etten tuu jäämään Vaasaan ni miks edes yrittää tehä kotia sinne. Ehkä ois pitäny yrittää tai sit ehkä ei. Monet sanoo, että koti on siellä missä sulle tärkeimmät ihmiset on ja se on mulle Stadi.
Ja älkää ymmärtäkö väärin, mutta tunnesidettä Vaasaan mä en saanut aikaan. Vaikka tykkäänkin mun korkeakoulukavereista ja tunnen hirveesti eri ihmisiä sieltä. Asuinalueeksi halusin Stadista kantakaupunkiin, koska oon kasvanu Paloheinässä käytännössä koko ikäni. Ja Kallioon on syntynyt kyseinen tunneside mun viettämien kesien jälkeen.
Mä löysin mun paikan Helsingin Kalliosta. Herään vieläkin joka päivä ja ajattelen et tää ei oo todellista. Mä asun täällä! Mua ympäröi mun ystävät, perhe ja kaverit, te kaikki annatte mulle niin paljon näkökulmia teiän eri asuinpaikkojen ja taustojen takia. Omaa opiskelijayhteisöä ei ole, mut se ei haittaa. Hienompia ihmisiä on mahotonta löytää, koska mulla on maailman parhaimmat ystävät, kaverit ja tutut.
En oo tarvinnu taukoa itsestäni nyt yli kuukauteen.
Oon löytänyt mun kodin, täällä olen onnellinen.
Best,
EAP