Viime kesällä istuin ystäväni kanssa karhupuistossa juomilla. Helteisenä heinäkuun iltana vibat oli aika hyvät ja alkoholi rentountti ihmisten ilmapiiriä. Siinä Kallion katukorttelissa sitten muuan pariskunta liittyi meiän seuraan kuultuaan, kun me juteltiin yliopisto-opinnoista. Ilta jatku suhteellisen pitkälle kuten se viikonloppusin tuppaa mennä. Kierreltiin vähän eri baareja ja paikkoja Helsingissä nelistään ja päädyttiin lopulta istumaan yhteen kuppilaan Vaasankadulla (Yllättyneitä?).
Siellä keskustelu sit muuttu vähän pohdiskelevammaks ja mä kysyin, että mitä te pelkäätte eniten? Mun seuralaisen vastauksesta en muista oikeen mitään, mut toisen meiän seuraan liittyneen äijän vastauksesta muistan tän.
"Mä pelkään eniten, että oon tyytyväinen mun elämään vanhana, vaikka en ottanu sitä riskiä".
En tietenkään voi tarkalleen tietää mitä se tarkotti, mut veikkaisin kuitenkin et keskiverron pelko on pahin asia tälle jätkälle. Ja oon jossain määrin samaa mieltä. Mitä jos sä julkaset jotain joka menee viraaliks? Mitä jos sä lähetät sen viestin? Mitä jos sä meetki juttelemaan sille tuntemattomalle? Mitä jos?
Ja ehkä mä mietin et se jätkä pelkäs eniten sitä, että opiskelee koulut loppuun, saa hyvän duunin ja löytää jonkun hyvän kumppanin siihen sivulle johon rakastuu. Ostaa talon Helsingin liepeiltä ja saa ehkä lapsia tai hankkii koiran. Ostatte kalliita huonekaluja jotka periytyy sitten teiän lapsille. Sä elät hyvää elämää toisinsanoen. Jotain mistä monet unelmoi. Mut mitä jos sä oisit valinnu täysin eri suunnan? Jos sä et luovuttanukkaan sen unelman tai kanssa ja uskalsit ottaa riskin?
Ehkä mä haluan tollasen elämän joskus. Joskus. En haluu kuolinvuoteellani katua sitä, että en ottanu sitä riskiä. Joskus sanoin et jos joku lukis tätä kirjaa sun elämästä mikä on yks asia mitä se lukija huutais sulle? Mä tiedän sen ite nyt.
Pelkää katumusta enemmän kun epäonnistumista niin maailma on sun.
Best,
EAP