Kirjotin samankaltaisen tekstin vuos sitten jota en kuitenkaan julkassu, koska palasin Vaasaan syksyllä 25. Se teksti oli täynnä vihaa ja kipua. Tämä ei.

02.05.2025

"Mua ahdistaa ja en oikeen tiedä miks, en oo kuitenkaan darrassa ja tiedän et huomen pääsen matkalle Stadia kohti. Mä oon ollu vapun aikana vähän hiljasempi ku normaalisti, koska tiedän, että en välttämättä kesän jälkeen palaa tänne. Jos palaan tiedän et se ihminen kuka mä oon täällä saattaa tulla takas. Tää kaupunki aiheuttaa mulle vihaa ja surua enkä haluu palata tänne enää. Mut oon miettiny et saatan jonain päivänä kaivata sitä aikaa mitä oon viettäny täällä. Jotenki toi ajatus on tosi outo ja vieras, koska mä vihaan Vaasaa."

597 päivää. Jaa a. Vielä ku oisin ollu 3 päivää täällä ni olis tullu 600 päivää täyteen.

Vaasa ei ikinä tuntunu mulle kodilta. Mä luulen, että miks en löytäny sieltä kotia oli, koska se kaupunki palveli loppu kädessä mulle muistutuksena siitä epäonnistumisesta minkä kohtasin pääsykokeiden jälkeen. Vaikka sain paikan yliopistosta, se oli viimeisin ja vierain kaupunki mitä olin valinnu. En ollu ees käyny Vaasassa koskaan.

Ja silti en oikeen voinu myöskään yrittää pakottaa kotia tähän kaupunkiin tai mun kämppään. Kaikki kasvit kuolee täällä, koska tähän kämppään ei varsinkaan tuu auringonvaloa. Se onki masentavaa. Koin varmaa alimpia hetkiä mun elämässä tossa pimeessä, ahdistavassa ja humisevassa puutalossa.

Nyt kun olin nyt asunu omassa kämpässä ei mun porukoiden talot enää tuntunu "kodilta". Kotikoti. Hyi helvetti kuinka vihaankaan tota termiä. Ehkä se johtuu siitä, että mulla ei ole enää ollut kotia. Lähes kahteen vuoteen. Tilapäistä majoitusta on vaikee kutsua kodiks. Välillä tuntu, että entä jos pakkaisin repun ja ottaisin seuraavan lennon pois tästä maasta.

Riippumatta tosta fiiliksestä yks asia piti mut täällä kaupungissa.

Ystävistä onkin vaikee luopua. Monet ei välttämättä oo nähny mua parhaimmillaan. Peräti päinvastoin. Silti haluan kiittää teitä, että ootte antanu ja annatte mun elämään vielä niin paljon hyviä hetkiä (Nää ei oo sit tärkeysjärjestyksessä) Katri ja Anton, Mandi, Annika, Joona, Niko, Onna, Matias, Eve, Johan, Om, Moke ja Kalle, Kerttu, Jesper, Veikka, Alec, Petrus, Otto ja Viljami, Elina, Elsa, Anton, Noa, Rasmus, Topi, Matias, Sanni, Jasmine, Martta ja Eero(t).

Ja kaikki muut ketä en myös maininnu! Teitä on niin hirveen paljon, asia josta oon myös kiitollinen. Osa teistä on läheisimpiä kuin toiset, mut jokaisen kanssa jaan jonkun äärimmäisen tärkeen muiston tästä paikasta. Lukuisia iltoja Fonassa tai yhteisiä projekteja. Ei sinänsä väliä. Kiitos.

Myös yleinen kiitos menee Vessille ja Warrantille niistä mahollisuuksista ja hetkistä mitä oon saanu. Ja Werselle huikeista bileistä!!

Monet kerrat mä mietin, että haluaisin jäädä tänne. Esim. 2025 Wykypäivien staffin jälkeen silliksellä, 2025 Rannarien jälkeen. Tai nyt 2026 Wykyjen kuvauksen jälkeen. On kuitenki aika sulkea tää luku mun elämästä.

Kuinka onnekas mä oonkaan loppujen lopuks, kun mulla on kavereita, joiden takia Vaasasta lähtö on mulle niin vaikeeta. Ja samoin, että se syy miks lähen takas Stadiin on just ne kaverit ja mahollisuudet jotka tiedän, että odottaa mua siellä vastassa. Mutta hei! Kyllähän mä tuun täällä käymään vielä!

Vaasa on vienyt multa aivan kaiken ja samaa aikaan antanu kaiken mitä oisin ikinä halunnu. Jos kysyn itteltäni et tulisinko tänne tietäen kaiken paskan mitä tulisin kokemaan vastaus ois silti kyllä. Kääntöpuolena en olis tässä vaiheessa mun elämää jos en ois kokenu tätä kaupunkia. En ois tavannu teitä ihania ihmisiä tai kehittyny samalla tavalla ihmisenä. Nyt palaan Stadiin parempana ihmisenä.

Rakkaudella teille kaikille jotka luette tätä <3 Suuntana uudet seikkailut, ihmiset ja tarinat!

Teidän, nyt ja tulevaisuudeessa,
EAP