Mä oon ihan vitun cringe.

Näin mä heräsin keskiviikko aamuna ja kun pesin hampaita väsyneenä totesin tän olevan totta. Luen aika usein näit mun tekstejä taaksepäin ja välil kyl vähän irvistän, ja mietin et mitä on nyt taas tullu kirjotettuu.

Varsinki toi viimesin teksti. Jotenki tekee mieli huutaa et mitä mä taas darrasena oon julkassu. Toki se kyl sai teiltä rakkaat lukijat aika positiivisen reaktion. Itellä tuli tost tekstist se "I guess bro" meemi enemmänki mieleen.

Ja aina se palaute mitä jaksatte antaa yllättää mut täysin.

Ehkä täs vaihees must on tullu niin itsetietonen tän homman kanssa et mua ei vaan yksinkertasesti hävetä julkasta mitään. Kaipa toi on oikeastaan aika hyvä tapa elää sun omaa elämää. Pysyt aitona ittelles ja muille sillä et uskallat olla oma ittes. Ja sitähän mä oon. Jotkut vois sanoo tätä hommaa 'performativiiseks', mut omasta mielestä en ainakaan esitä tällä blogilla mitään. Nää on mun aitoja kokemuksia, tarinoita ihmisistä ja tunteita mitä mä koen mun elämässä.

Ja varsinkaan en ymmärrä sitä, kun seurustelussa pitäis olla jotenki nonchalant tai mysteerinen. Ei kukaan jaksa noit ihmisiä hirveen pitkään. Varmaan moni kelaa et ne tyypit on mielenkiintosia, mut kuinka moni sit onkaan niin mielenkiintoinen jos niien pitää esittää jotain mysteeristä? Onhan se täysin normaalii välil sanoo jotain vitsii joka ei uppoo. Niinku herranjumala totutelkaa siihen et se kiusallinen hiljaisuus on välil teiän välillä.

Todellisuudessa teen kyl varmaan omalle seurustelulleni hallaa täl blogilla, koska kuka potentiaalinen seurustelukumpani haluis lukee mun ajatuksia joistain muista tytöistä. Seki on todellisuus jonka oon nyt hyväksyny.

Jatkaen siit myötähäpeästä ni funtsin sillon keskiviikkona sitä kuinka jotkut randomit tuntee mut tän blogin kautta. Muutama viikko taaksepäin olin Rovaniemellä ja siellä tuli muuan Staabilainen sanomaan, että tykkää hirveesti mun blogista (kiitos sulle, tiedät varmasti kuka oot!).

Tossa vaiheessa olin ehkä vähän shokissa, koska mietin et hetkinen mitä mitä mitä? Kelasin et tää homma oli käytännös niinku kahes kaupungis. Stadi ja Vaasa. Poissulkien Tampereen ja Turun muutamat frendit.

Ja sit mietin et ei vittu... tää tyyppi on lukenu mun blogia ja jotain sydänsuruja ties muuta. Ja en tiedä kuka se on. Jaa a. Voin sanoo et tuli aika ihmeellinen fiilis siinä vaiheessa.

Mut tiedättekö mitä? Elämä on liian lyhyt siihen, että eläisin sen häpeässä.

Nyt tiedostaen tän; joo mä oon ihan vitun cringe, mut silti valitsen olla oma itteni. Ja sitä on oikea vapaus.