Varmaan ne jotka tuntee mut paremmin tietää kuinka satasella mun aivot kiertää jatkuvasti ja miten vilkas mun luonne tuppaa olemaan. Kokoajan pitää olla ideoimassa jotain ja jos alotan jotain ni se alotetaan eikä mietitä liikaa tarkempii suunnitelmii. Teen monta asiaa samaan aikaan ja yritän selvitä arjesta sillä. Oli se sitte add tai adhd ei se oikeen vaikuta muhun. Varmasti yks mun heikkouksist on se et mun on vaikee jatkaa jotai pitkää projektii tai toteuttaa kaikkii mun ideoit.
Tällä hetkellä mun päivät kuluu ehkä jopa ahdistuksesta siitä et mun aika ei riittäis täällä kaiken toteuttamiseen. Suurin osa näist on luovii projektei kuten mun ig:st huomaa. Eilen sain taas aivan maailmaa järisyttävän idea (ainaski näin mä uskottelin itelleni) ja nyt alan toteuttaa sitäki. Mut ennen sitä mun pitäis editoida yks pidempi pätkä, jatkaa blogii ja kuvaust, opiskella samalla, lukea, opiskella, nähä kavereit, treenata, laittaa ruokaa, opetella ranskaa ja saksaa, tutkii itteeni ja haastaa omii ajatuksii jne.
Samalla mä nään yöllä ja iltasin mielikuvia mun videoista, teksteistä, kuvista ja hetkistä 4k kirkkaita muistoja tai mielikuvia mun päässä et mitä haluisin et ne on. Ja ne ajatukset on hyvin hyvin piinaavia. Monesti, kun kirjotan päiväkirjaa toteen et oliko se joko turhaan käytetty päivä vai ei. Ilman sitä en varmaan pystyis pysymään järjissäni. Se on täysin epäoikeudenmukaista, et mä en pysty opetella kaikkia taitoja mitä haluan, tavata kaikkia ihmisiä ketä haluan, nähdä kaikkia paikkoja ja lukee kaikkia kirjoja.
Ja eihän kellään riittäis aika kaikkeen tohon. Välil pitää vetää syvään henkee, rauhottuu ja tehä lista päivän prioriteeteista et ees saavuttais jotain niist asioist mist uneksii iltasin. Ja joskus iltasin mä löydän itteni uppoutuneesta toiseen maailmaan ja haaveksin jossa mun ei tarvis olla tällänen. Aikuisuuden kanssa oon yrittäny opetella rauhallisuutta ja sitä et ottais rennosti välillä. Lukeminen on varmasti auttanu siinä, mut seki tuntuu välil vähän liia suorittamiselt. Joko oon täysin maximaalisessa suorittamisessa tai sit ei tehä yhtään.
Palaten siihen tekemiseen. Must tuntuu et mikään määrä asioita ei riitä mulle. Koko mun elämän mulle on hoettu et jos saisin X asian korjattuu ni saisin valjastettuu mun sisäisen potentiaalin. Oli se sitte käytöstavat, rutiini, sinnikkyys jne. Ja osakseen ne on ollu oikeessa, mut must tuntuu et kulutan päiviä turhaan sit muiden miellyttämisessä jos pohtisin tollasii asioit liian pitkään. Tai ei välttämättä. Ajattelu ja sellanen haaveilu, sekä visio = nähty mindset on ollu mulle aina helpompaa ku ite tekeminen. Nyt perkele pitää vaa tehä duunii.
Pysyny kiireis, keskittyny tekemää