Basso kuulu Elimäenkadulle asti. Ulkopuoliset luulis et oltais tulossa hautajaisiin ku kaikilla oli mustaa päällä ja suhteellisen vakavat ilmee. Avasin eventualin josta hain mun ja kaverin liput. Basso ja musiikki voimistuu ja astutaan sisään vanhaan tiilitaloon. Sisältä se on aivan pimee ja sumun peitossa. Oltiin saavuttu Ääniwalliin.
Kaikki ihmiset haluaa kuulua johonkin. Ja identifioidut sen mukaan mihin sä kuulut oli se sit yliopisto tai treeniporukka jne. No nyt tullaan sit tän päivän aiheeseen eli skeneen. Jotenki tolle sanalle on ehkä alkanu tulla negatiivinen merkitys nykyää ja kaikille tulee jonkulainen ihminen siitä mieleen. Mua aina vähän huvittaa se että jotkut kaverit jotka ei pyöri kompleksissa sanoo mua skeneilijäks pelkästään sen takia et käyn siellä.
Todellisuudessa me jotka käydään siellä ni tiedetään ketä ne oikeet skenettelijät on. Ne ihmiset on aika pinnallisia ja kuvittelee olevansa jotain tärkeimpiä ihmisiä, koska niiden kaveri tuppaa soittamaan siellä klubilla. Pääset skippaamaan jonon ja saat jotain etuoikeuksia siellä. Hohhoijaa vähän väsyny meno toki. Ja tottakai kaikki ihmiset haluun tuntee olevansa tärkeitä jossain kohtaa niiden elämää, ainakin niien synttäreissä tai häissä.
Kuitenkin toi jatkuva tärkeyden haku ei hyvä asia. Voin kuvitella et niien ihmisten elämät on varmaan aika tyhjiä jos pitää jatkuvasti esittään jotain mitä ei oo. Tai puhuu siitä kuinka sattuu tuntemaan jotain julkkiksia. Ehkä mä päädyin ihan mielenkiinnosta Stadin teknoskeneen. Onhan se musa aivan järjettömän hyvää ja ne paikat ei oo samanlaisia mitä keskustassa. Luulen et kuiteski jäin sinne sen takia et siellä oo just niien keskustan baarien riikinkukkokulttuuria tai show jonopolitiikkaa.
Teknon ja reiviskenen sut myös hyväksytään ihan sellasena kun oot. Ja tuntuu että ainaski suurin osa niistä ihmisistä on aika avoimia eikä niit tyhjäpäitä. Tuntuu hölmöltä että ihmisillä ois ennakkoluuloja jotain klubien asiakkaita kohtaan, mut nekin ennakkoluulot voi aika helposti rikkoa.