Aikuistuminen tuntuu oudolta. En oo oikeen enää varma et onks kaikki aikuisetkaan "aikuisii". Täysikäsyydestä tulee mulle ja monelle mun kaverille tänä vuonna 4 vuotta täyteen. Multa ei ainaskaan tunnu aikuiselta, vaikka asunki yksin ja opiskelen yliopistossa. Jos oon Helsingissä vanhemmat ei soittele perään et mis meen illalla tai yöllä, eikä kysele kenen kanssa meen. Se on toki vapauttavaa ja varmaan osa sitä, että näkee et mä huolehdin suurimmaks osaks ittestäni nykyään.
Aloin pohtia et tunteeks kukaan itseään aikuiseks missään vaiheessa elämäänsä. Ei ne ehkä tunne itseään lapsiksikaan, mut oon tavannu lapsia ja teinejä jotka on vastuullisempia ku monet aikuiset joten en sanois et vastuullisuus määrittää et ootko aikuinen vai ei. Ehkä sen aikuisuuden määrittää elämän kokemukset, joka on sit tietenki sidoinnainen sun aikaan mitä oot viettäny täällä. Ehkä jotkut ei koskaan kasva aikuisiksi jos jää kokemukset ja muistot pois.
Ajasta puheenollen mä täytän 22 tänä vuonna. Aivan liian vakava ikä omasta mielestä ja kaveri sano että "tuntuu et ois puol jalkaa haudassa". Milloin sit alkaa ne selkävaivat ja näkö alkaa heikentyy? Ehkä ei kuiteskaan ihan vielä, mut tuntuu et se teinivuosien perseily ja lapsuuden hauskuus on kuihtunu pois mun kehosta.
Ylimääräisen säätämisen loppuminen on kyl hyvä asia, mut must tuntuu myös et aikuisuudessa koko maailma on muuttunu harmaammaks. Lapsena maailma tuntu et se on värikkäämpi ja valo oli kirkkaampaa. Enkä pelkästään tarkota värejä, koska asioiden mustavalkosuus on muuttunut myös. Yleisesti mihin tahansa asiaan ja ongelmaan on 2 puolta jotka muodostaa harmaan totuuden.
Vaikka lapsena oli aika rajotettu oleminen tuntu et oli silti aika vapaa ja nyt ku on aikuinen voi tehä mitä haluaa periaatteessa tuntuu silti siltä et on huomattavasti vähemmän vapaa tekemään niit asioit sit oikeesti. Lapsena pysty mennä koputtaa jengin ovelle ja lähettii ulos. Teininä hypättii Discordiin heti koulun jälkeen ihan niiku se olis oletus.
Nyt on paljon vaikeempaa suunnitella mitään ja kaikilla menee aikataulut ristiin. Varsinkin monet varmaan muistaa lukiossa kuinka helppoo oli kysyy perjantaina et "mitä tänää" ja yleisesti saatii jotain suunniteltuu muutamassa minuutissa ja tunnin päästä oltiin lähös ovesta ulos dösärille.
Tähän maailmaan on luotu ja tehty niin paljon kaunista ja mitä mä pelkään eniten on se, et mä en ehi nähä sitä kaikkee ennen ku katoan. Mä toivon vielä monia auringonlaskuja, sateita, myrskyjä, suimuisia päiviä, kauniita ja rumia maisemia, betoniviidakoita ja aroa ja kaikkea siltä väliltä mitä tällä sinisellä pallolla on tarjottavana.
Elämä liikkuu nopeempaa vuosi vuodelta, kun vanhentuu ja jos ei pysähdy välillä ja hengähdä toi kaikki ehtii mennä ohi silmänräpäyksessä.