Viime viikolla tai jopa eilen sä sanoit et "it's so over" ja nyt tänään sanoit et "we're so back" mikä muuttu ton ajanjakson aikana?

Joka kerta kun, Suomi äänestetään maailman onnellisimmaksi maaksi mua ihmetyttää se. Ei suurin osa suomalaisista tunnu olevan onnellisia. Julkisissa murjotetaan, politiikassa räyhätään entistä kovempaa, IG ja iltalehden kommenteissa huudellaan toisillemme. Joten miksi me oltais muka onnellisimpia? Yksi Euroopan korkeimmista itsemurhaprosenteista on Suomessa. Luulen et se on harhakuvitelma, että suomalaiset ois onnellisia. Enemmänkin veikkaan, että keskiverto suomalainen on tyytyväinen. Tyytyväinen elämän tasoonsa ja poliittiseen ilmapiiriin. Voi aina ajatella ja katsoa muita maita ja reflektoida kuinka loppupelissä Suomessa on asiat aika hyvin. Tiedetään myös kansakunnan historian kautta, kuinka huonosti asiat loppupelissä vois olla, koska joskus on ollutkin.  

Onnellisuudella ei voi yksinkertaisesti olla mitään merkitystä jos asiat on aina ollu hyvin sun elämässä. Jotain pahaa on pitäny tapahtua, jotta tiedät olevassa hyvässä paikassa tällä hetkellä. Jonkun asian tai tunteen puuttuminen tällä hetkellä on myös sen tunteen läsnäolo sun sisällä. Tiedät, että se on joko jotai mitä haluut tai välttelet. Riippuen onks se sit negatiivinen vai ei. Jos sulla kerran oli joku tunne tai ihminen jota kaipaat on se täysin inhimillistä. Syvimmässä saatat tietää, että sen asian menettäminen oli parempi, mut silti kaipaat sitä. Romantisoit sitä asiaa ja unohdat et romantisoit myös itteäs et mitä oisit tehny erikseen tai muuttanu. Todellisuudessa et tehny niin ja asiat ei oo niin. Ja ken tietää, vaikka oisitki ni ei se ois taannu sitä että asiat ois eri tavalla nyt.

Jokainen merkityksetön hetki on asia mitä pitää retrospektiivissa arvostaa. Se on ihmisluonteen ymmärtämistä suurimassa käsityksessä. Sen kärsimyksen. Tylsyyden. Onnellisuuden. Nopeuden ja hitauden. Niiden arvostaminen luo muistot ja kehittää sua ihmisenä. On myös jotain hirveen inhimillistä siinä et muistelet asioita ruusunkultasen värisillä linsseillä. Ja usein et voi välttämättä palauttaa itteäs siihen hetkeen tarkalleen, koska se on pelkkä muisto. Ja sinne ei myöskään saa jäädä, menneisyys on syystäkin menneisyys. Onnellisuutta ei löydä muistoista pidempään kun vaan ohi menevän hetken verran. Ja eihän sitä toki tajuu siinä hetkessä kuinka tärkee se hetki voi olla myöhemmin sun elämässä muistona.

Ehkä elämän tarkoitus on oman rauhan ja onnellisuuden etsiminen. Ja siinä kaverit ja ihmiset sun ympärillä on pääosassa. Vitut siitä et oisit mysteerinen ja "cool". Oo intensiivinen, intiimi, intohimonen sun kiinnostuksista, hulluna elämän ihmeellisyydestä. Ne ihmiset jotka pysyy sun ympärillä riippumatta siitä mitä tapahtuu on tarkotettu siihen matkalle jota tuut kulkemaan. Halaa, soita, moikkaa ohi mennen niitä tai kysy välillä et miten menee. Jonain päivänä sä et saa sitä mahollisuutta enää. Vaikeimmat jäähyväiset on just niitä jota sä et pääse sanomaan.

Nostan myöski niille hulluille maljaa, jotka jaksaa unelmoida paremmasta huomisesta ja puolustaa nuorten tulevaisuuden olemassaoloa. Ja muista että sulla on oikeus olla onnellinen. Ihan sama vaikka kaikki asiat ei ois kunnossa.

Se päiväkin tulee kun säkin hautaat omat vanhempasi. Sillon sä tiedät, että oot menettäny ainoot 2 ihmistä jotka on halunnut, että sulla menis paremmin elämässä kuin niillä.