Kirjotan tätä Rannarien silliksellä. Oon super väsyny, mut katon mun ympärille ja mä nään mun kaverit ja ystävät. Kaikki nauraa, ollaan pomppulinnasaa. Joku hyppäs eteen ja ländäs jonkun päälle. Mä oon ihan vitun väsyny ja kuuntelen R.E.M:in 'Losing my religion' biisiä omista kuulokkeista. Mulla on hauskaa, viime lukuvuoden ajatukset on jätetty taakse ja kirkas tulevaisuus paistaa samanlailla, kun aurinko tänää.
Vaasa palvelee mulle aina muistona epäonnistumisesta. Jokainen päivä muistuttaa mua siitä kuinka en päässy Helsingin yliopistoon seuraamaan mutsin ja faijan jalanjälkiä. Vaasa myös tuo mulle paljon tuskaa. Viime vuodesta tulee mieleen viha, raivo ja maltin menettäminen. Mun ystävä sanoi mulle, että mä taistelen oikeen asian puolesta, mut väärillä keinoilla. Tiiättekö mitä? Hän on täysin oikeessa. Hävettää myöntää se, mut minkäs teen.
Epäonnistuminen, raivo ja tuska. Sitä Vaasa tarkotti mulle. Mut ei enää. Viimesen kahen viikon aikana me ollaan kavereiden kanssa alettu tekemään jotain meitä isompaa. Ne jotka tietää niin tietää. Mä otin muille ihmisille muistoja ja tein ittestäni jotain täällä. Mä oon nähny ne hymyt, kehut, poseeraukset, pusut ja kaikki siitä väliltä mitä jengi halus et kuvaan niistä. Kiitän teitä siitä. Aina, kun mulla on kamera tulkaa kysymään jatkossa kuvia.
Toki te ette nää sitä väsymystä ja vitutusta (onedrivea kohtaan) mitä täst hommast tulee taustalla. Aloin miettämään sitä et mitä sitte jos en seuraa mutsin ja faijan jalanjäljissä? Mitä väliä? Mä löysin oman juttuni ja sen tarina alko Vaasan Yliopistosta. Teen tätä teiän takia. Kaikki keneen oon tutustunu viimesen 1.5 viikon aikana ja jo ennestään tutut naamat, ootte aivan mahtavia.
Oon konfliktoitunu ihminen vaikka maailmalle näytän sen positiivisen ilmeen. Mitä vanhemmaks tuun must tuntuu et väsyn vielä helpommin ihmisten seurasta. Tarviin enemmän aikaa yksin ja se on varmaan ihan fine. Mä hartaasti toivon, että sä voitat ne taistelut mistä et voi kertoa muille.
Jotkut ei pidä musta, mut teille mä sanon tän. Ihmiset on alkanu huomaamaan teiän negatiivisuuden ja annan teille yhen neuvon. Kannattaa totutella mun naaman, koska niin pitkään ku mun ihmiset on mun ympärillä mä en oo vittu lähössä minnekkään.
Oon ikuisesti kiitollinen teille, jotka lukee tätä ja haluu mun kuviin. Mä hymyilen. Lähen nyt bilettämään.
Musta tulee stara.
Niin sustakin.