Varmaan kaikki on tuntenu jossain vaiheessa ittensä yksinäiseks. Ongelmaa ei sinänsä oo jos sitä tapahtuu satunnaisesti mut kun se kehittyy jatkuvaks asiaks siin alkaa tuntuu et mitään toivoo ei oo enää jäljellä. Sinänsä jännää et somen käytön alettua on toi yksinäisyyden pandemia alkanu. Ihmiset on enemmän yhteydessä toisiinsa ku koskaan ja silti ollaan yksinäisiä.
Yksinäisyydestä ei pääse eroon sillä, että on kavereiden, perheen tai seurustelukumppanin kanssa. Ainaskaa mä en pääse siitä yli silleen. Lause "yksinäinen mut en yksin" on varsinki nykyaikana resonoinu mun kanssa aika paljon. Vaikka sitä hengaa joka ilta kavereiden kanssa koneella ja ollaan eri kaupungeissa ni melkein heti ku laitan koneen kiinni se piinaava fiilis tulee takas.
En usko tohon googlen määritykseen yksinäisyydestä. Sillä ei pitäis olla mitään tekemistä sun kaveripiirin kanssa vaan pelkästään sun itses kanssa. Jos sä et pysty olla sun ajatusten kanssa yksin sä tunnet olos yksinäiseks. Koet et sun pitäis saada puhua sun asioista muille, et neki ymmärtäis sua, koska sisimmässä sä et ymmärrä ittees. Tai ehkä ymmärrät mut et uskalla myöntää sitä ittelles. Ja se on rankka paikka todeta, ettet voi olla rehellinen itelles.
Kun mä olin viimeks Äkäslompolossa 2023 helmikuussa koin olevani pahimmassa pisteessä ton yksinäisyyden kanssa. Vaikka nautinki laskettelusta siellä, en siltikään päässy iltasin siitä fiiliksestä pois. Ton viikon aikana luin muutamia kirjoja joista yks jätti syvän henkisen muutoksen muhun. Taikatalvi. Vaikka se onki muumikirja, en oo tähän asti löytäny parempaa kirjaa kuvailemaan sitä fiilistä kun on yksinäinen. Muumipeikko joutuu täysin ventovieraaseen uuteen maailmaan, joka tuntuu aluks pelottavalta, mut kirjan mukaan sit muuttuu paljon.
Mutta takasin siihen filiikseen. Vuosien etenemisessä mä koin, että siitä kasvo osa mua. Ja toisinaan se vaivaa mua enemmän ja joskus ei ollenkaan. En tiedä minkä kanssa en oo ite sujut että voisin selvitä siitä yksinäisyydestä. Kuitenkin musta tuntuu, että oon harjottanu sitä taitoa olla yksin. Se on täysin eri asia jos osaa olla yksin, kun taas ei. Yksin oleminen on jossain määrin supervoima.
Tottakai se, että joku muu on ylpee sun saavutuksista on hyvä fiilis, mut sitä parempi on se jos sä oot ite ylpee siitä. Tätä viel parempi on jos sä saavututit sen yksin. Ei kukaan muu voi käydä salilla tai duunissa sun puolesta. Siinä on jotain suurta, kun sä teet yksin asiat maailmaa vastaan ja selviit asioista. Historiassa puhutaan legendaarista taisteluista kun yksittäinen sotilas on taistellut jotain ylitsepääsemätöntä joukkoa vastaan ja pelastanut satoja henkiä.
Miten voit kuvitella olevas jonkun toisen ihmisen kanssa suhteessa, jos et kestä olla ite yksin? Ihmiset puhuu siitä kuinka niillä ois niin paljon rakkautta jota jakaa muille ihmiselle, ni mikset anna siitä ehkä vähän itelles, ennen ku meet hakemaan jonkun toisen?
Mä haluaisin vaan yhen ihmisen tässä maailmassa jolle voisin jutella niiku itelleni.